kanan ja munien siirto haudonnan aikana??

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
nurmelax

kanan ja munien siirto haudonnan aikana??

Viesti Kirjoittaja nurmelax »

No ny on ongelma!
Elikkä tilanne on se, että "vanhassa" n.2 neliön kanalassani on täyttä ja nuori kanaseni päätti alkaa hautomaan. Alla on nyt 11 munaa.
Hommasin toisen lämpimän kopin tälle hautovalle kanalle sekä tuleville tipuille, jossa saisivat rauhassa tutustua toisiinsa ensipäivinä ja pysyisivät lampimässä.
Vanhassa kanalassa on luukku, jonka nostan ylös aina aamuisin, jotta asukit pääsevät ulkoilemaan. Luukku on koko päivän auki, joten siellä pienet tipuset voisivat kylmettyä. Ja jos luukun pitää kiinni, voi tilanpuutteen takia kanat nokkia tipuset.

Eli kysymykseni teille viisaammille onkin, että miten siirrän hautovan kanan munineen uuteen koppiinsa? eihän kana vaan hylkää muniaan uudessa kopissa, vaan hautoo loppuun asti? EIhän kana raukka sekoa, kun ei näe muita tovereitaan? Olen siirtämässä koko kanalan aitauksineen ja rakennuksineen toiselle puolen tonttia, joten kunhan tiput ovat tarpeeksi suuria ja kuivia, pääsevät he samaan häkkiaitaukseen muiden kanssa (eli luukut kummastakin kopista auki häkkiin).
Munien olisi aika kuoriutua 25.-27.10.
heikki

Re: kanan ja munien siirto haudonnan aikana??

Viesti Kirjoittaja heikki »

Itse en ehkä siirtelisi ennen kuin tiput on kuoriutunut, vaan luottaisin siihen, että emo pitää tiput lämpiminä ja muut kanat loitolla.
heikki

Re: kanan ja munien siirto haudonnan aikana??

Viesti Kirjoittaja heikki »

Jos kuitenkin päätät siirtää, niin siirrä ensin "pesä" esim pesuvatiin ja anna kanan muokata se mieluisaksi alkuperäisessä haudontapaikassa ja vasta myöhemmin kokokonaisuus uuteen paikkaan. Ainakin niin että siirät munat uuteen paikkaan ja yrität sitten saada emon niiden päällä kökkimään voi olla vaikeaa.
Vastaa Viestiin