Gurrren haudonnat-kosteuden säätö punnitsemalla

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Gurrre

Gurrren haudonnat-kosteuden säätö punnitsemalla

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Kanat eivät suostuneet hautomaan enää tänä kesänä, joten oli otettava hautomakone käyttöön. Venäläiseen hautomakoneeseen laitettiin yhteensä 14 munaa. 12 Klaaralta ja 2 Kaarinalta. Osa munista on jo yli 2 viikkoa vanhoja, mutta toivotaan, ettei vaikuta tulokseen. Kosteusmittari on kalibroitu suolatestillä ja elektroninen lämpömittari kuumemittarin kanssa (puolen asteen heitto täytyy huomioida).

Kuvia haudonnan aloituksesta:

Kuva

Kuva

Munat ovat ritilällä, joka voidaan nostaa punnitusta varten pois hautomakoneesta. Ajattelin seurata muutaman päivän välein painon alenemista. Joissain ohjeissa on ollut, että haudonnan aikana painon pitäisi pudota n. 13 %. Tein Excel-taulukon, joka laskee automaattisesti, onko kuivuminen liian nopeaa vai hidasta. Haudonnan aikana täytyy vain nostaa tuo ritilä munineen digitaalikeittiövaa'an päälle ja ottaa lukema. Taulukko laskee sen hetkisen keskipainon munille ja myös ihanteellisen painon sille hetkelle. Tarvittaessa voidaan kosteutta lisätä tai vähentää.

Vielä kun tavoitearvot olisivat oikeat. 13 % painon alenemaan suositellaan 40-50 % suhteellista kosteutta. Tällä hetkellä kosteus hautomakoneessa on 55 %. Saapi nähdä, ollaanko parin päivän päästä taulukon mukaan liian kostealla.

Suttuinen kuva taulukosta:

Kuva
Viimeksi muokannut Gurrre, 19 Maalis 2010, 20:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
sisu65

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja sisu65 »

Onnea haudontaan.
siimis

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja siimis »

Onnea haudontaan! Hienot on viritykset :smt002 Mielenkiintoista seurata tuloksia!

Sulla näkyy olevan vähän vanhempi malli tuosta koneesta, mun koneessa on vain yksi kurkistusluukku kannessa. Termostaatin säädin näyttää myös vähän erilaiselta, ja pohjaritilä on mulla tummaa muovia. Ja mullahan on vielä se kääntölaite. Onko tuo ritilä ikeasta..? Näyttää samanlaiselta kuin tuo tuossa meidän puuhellan kannella :smt003 , ikeasta ostettu "pannunalunen".
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Hyvin tunnistettu, Ikean pannunalunenhan se :smt003 . Jotain piti laittaa, ettei munat pyöri omia aikojaan pohjalla. Ja sillä on helppo nostaa munat vaa'alle.
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Ensimmäisenä haudontapäivänä ei munia käännelty. Tänään alkoi kääntely. Munia käännetään kolme kertaa päivässä. Kosteus on ollut 55-57 %.

Ensimmäinen punnituskin on tehty ja odotetusti ollaan hieman liian kosteassa eli paino ei ole pudonnut riittävästi. Tätä vauhtia jos mentäisiin kuivumisen kanssa, olisi painon pudotus lopussa 11,7 %. Katsotaan seuraavassa punnituksessa, pudotetaanko kosteutta.

Kuva
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

No nyt löytyi vähän tarkennusta tuohon tavoiteltuun painon alentumiseen kirjasta Commercial chicken meat and egg production, tekijät Donald D. Bell, William Daniel Weaver, Mack O. North

****************
Optimi painon alentuminen haudonnan aikana on 0,60-0,65 % per päivä. Hyväksytty väli on 0,55-0,70 % per päivä. 21 päivän haudonnan aikana optimi painon pudotus on siis 12,6-13,7 %. Hyväksyttävissä oleva painon pudotus 21 päivän aikana on siis 11,6-14,7 %.

Painon pudotus vaikuttaa kuoriutumisprosenttiin seuraavasti: 15 % pudotus 90,9 % tulos, 12 % pudotus 94 % tulos, 9 % pudotus 56,5 % tulos.

Seuraamalla painon pudotusta, voidaan kosteusoloja korjaamalla tuoda kuivuminen takaisin oikealle suoralle. Kuitenkin kuivuminen pitäisi olla mahdollisimman tasaista haudonnan kuluessa. Esim. liiallinen kuivuminen haudonnan alkuvaiheessa voi olla vahingollista. Vakio-olosuhteissa painon alentuminen on hyvin tasaista. Haudonnan loppupuoliskolla haihtuminen tosin hieman lisääntyy alkioiden aineenvaihdunnan tuoman lämmön takia. Kuori myös ohenee hieman haudonnan loppupuolella kehittyvän alkion sitoessa kalsiumia kuoresta kehitykseensä ja kuoren veden läpäisy kasvaa hieman.

Painon alentumiseen vaikuttavia seikkoja:

1. Munan koko, mitä suurempi muna, sitä vähemmän paino putoaa. Samoissa olosuhteissa 54,3 grammaa painava muna keveni ensimmäisten 19 päivän aikana 12,25 % ja 66,2 grammaa painava keveni 11,30 %. Eli mitä suurempia munia haudotaan, sitä alempaa kosteutta tulisi käyttää.

2. Kuoren laatu. Mitä ohuempi ja huokoisempi kuori on, sitä nopeampaa on kosteuden haihtuminen. Samoissa olosuhteissa (57 % kosteus) oli painon aleneminen 19 päivän aikana ohutkuorisella 14 % ja paksukuorisella 10,5 %. Eli hyvin paksukuorisilla on käytettävä alhaisempaa kosteutta.


Munan lämpötilan seuraaminen on myös tärkeää. Tämä onnistuu tavallisella IR-korvakuumemittarilla. Mittapää laitetaan munan kylkeen ja painetaan nappia. Optimilämpötila on 37,2-38,6 C. Haudonnan 10 ensimmäisen päivän aikana munan lämpötila pitäisi olla lähempänä alarajaa ja loppuaikana lähempänä ylärajaa.

***********

Mittasin korvalämpömittarilla munien lämpötiloja ja kuumimman munan lämpötila oli 38,6 C (pinnassa 39,4 C ja pohjassa 37,8 C, keskiarvo 38,6), joten pudotin lämpöä hieman.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4445
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Hienoa, että jaksat paneutua tieteellisen tarkasti haudontaan :smt041
smari

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja smari »

Pitkät taputukset Kurrelle tuosta kirjoituksesta! Tuommoiset on netin parasta antia! :smt041 :smt041 :smt041 Mä oon seurannut kosteutta ja oikeaa kuivumista munien läpivalaisulla, tuo punnitus on varmasti paljon tarkempaa.
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Eipä näin kokemattomalla hautojalla olisi ollut muuta konstia seurata tuota kuivumisen etenemistä. Kanan hautoessa läpivalaisin kyllä munia, mutta enpä enää muistaisi, minkä suuruinen ilmatila oli minäkin päivänä.

Kun punnitsee munat kaikki kerralla ja laskee niille keskiarvon, niin riittää vähän pienempikin vaa'an tarkkuus. Tossa keittiövaa'assa tarkkuus on 1 g. Kaikki munat on numeroitu ja haudonnan alussa myös punnittu erikseen. Tämä sen takia, että jos haudonnan aikana joudutaan poistamaan koneesta muna, niin sen paino vähennetään lähtöpäivän kokonaispainosta ja se ihanteellinen painokäyräkin muuttuu tilannetta vastaavaksi (munien määräkin korjataan taulukkoon).

Nyt munien lämpötila ylä/alalämmön keskiarvona on 37,3 astetta. Kosteus on 57 %.
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Neljäs päivä ja uusi punnitus. Ilmankosteus mittarin mukaan on 57 %. Taulukon mukaan mennään edelleen liian kostealla, joten käännetään kurssia. Lisäsin taulukkoon vielä toiminnon, joka laskee, minne loppupainon pudotukseen pääsee mitatulla painolla. Lisäksi taulukko laskee ehdotuksen tarvittavalle kosteuden nostolle/laskulle. Ehdotus ottaa huomioon munan koosta riippuvan kuivumisnopeuden (tutkimustuloksia löytyi tuosta aiemmin mainitusta opuksesta).

Tästä pääsee muuten katsomaan osaa kirjan sivuista: http://books.google.fi/books?id=VihrHR1 ... en&f=false .

Taulukon mukaan kosteutta pitäisi laskea 22 %. Eli kosteus pitäisi laskea mittarin lukemasta 57 % lukemaan 35 %. Tällä tyylillä kun mennään, niin ei periaatteessa ole enää tässä vaiheessa haudontaa väliä, onko kosteusmittari kalibroitu oikein. Kosteutta vain lisätään tai vähennetään laskettu määrä. Koneen 15 altaasta kuudessa oli vettä, nyt vedet on poistettu kokonaan. Tällä hetkellä sää on sateinen ja kostea, joten saapi nähdä, mihin lukemaan kosteus laskee koneen sisällä.

Korjausliikkeisiin on syytä ryhtyä jo varhaisessa vaiheessa, sillä mitä pidemmälle mennään, sitä suurempia muutoksia vaaditaan. Ensimmäisellä mittauskerralla oli vielä mittausvirheen vaikutus liian suuri. Gramman muutos ensimmäisessä mittaustuloksessa olisi saanut kuivumisnopeuden tavoiteltuun 13 % vauhtiin. Mutta vähitellen tarkkuus kasvaa ja nyt voidaan jo sanoa, että liian kosteassa haudotaan.

Ihan toinen asia on, tapahtuuko tuolla munien sisällä mitään vai haudotaanko tässä vain taulukkoa :smt003 . Jos ylihuomenna yrittäisi läpivalaisua.

Kuva
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Piti vielä nousta ja tarkastaa tilanne. Kosteus haudontakoneessa oli asettunut 42 %:iin ilman vesiä.

Ja kun nyt oli sopivan pimeää niin taskulampulla läpivalaisua. Tulos: kahdessatoista oli kehitys alkanut, yksi oli hedelmöittymätön (toinen Kaarinan munista) ja yhdessä oli punainen rinki näkyvissä ja siitä löytyikin terävästä päästä särö. Olisi vissiin kannattanut läpivalaista kaikki munat heti alussa. Kaksi munaa siis poistettu ja niiden lähtöpainot (yht. 99 g)vähennetty koko hässäkän lähtöpainosta.
Avatar
maatiaiskukko
sussex
Viestit: 596
Liittynyt: 25 Maalis 2009, 00:06
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja maatiaiskukko »

Tieteellisen tarkkaa kosteusseurantaa. Hyvä, hyvä! :smt023
Itse olen seurannut haudontakosteuksia kuiva-märkä -lämpömittariparilla sekä vesikokeella. Olen näiden ja kuoriutumisen onnistumisen perusteella todennut, että haudonnan aikana sopiva kosteus on 50-55 %, ei enempää. Keskimääräinen kosteus varmasti on ratkaiseva, mutta ei saisi kuitenkaan kovin laidasta laitaan heittää kosteus, koska eri kosteuksissa munien kuorien läpi tapahtuva aineenvaihduntahan muuttuu. Kosteassa ja kuivassa ilmassa on erilaista.
Tyrnäväläisiä maatiaisia Lapissa
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Tämä korjausliike 15 % ilmankosteuteen oli kyllä aika suuri ja mietin itsekin, menikö liikaa. Aika paljon pienempiä haudontakosteuksia pitäisi noiden tutkimusten valossa noin yleisesti kyllä käyttää. Tuohon 13 % kuivumiseen oli suositus 40-50% ja noissa omissa haudontaoppaissa on suositeltu 60 %. Voi olla että tuota tavoitepudotusta pitäisi hieman pienentää. Täytyy tänään illalla punnita ja mahdollisesti lisätä vettä koneeseen kun ilmakin ulkona on kuivumaan päin, ettei ainakaan alle sen 42 % mennä, mielummin vähän takaisin päin.

Tänään aamulla tapahtui pieni vahinko, kun munien kääntelyn jälkeen jäi töpseli irti seinästä tunniksi. Koneen lämpö putosi jo 29 asteeseen, mutta toivottavasti ei vielä vaikuta...

Onko muuten tullut punnittua ikinä maatiaisten munia, minkä painoisia ovat?
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Päivällä kosteus koneessa alkoi mennä alle 40 %, joten lisäsin kahteen altaaseen vettä. Kosteus asettui 47 %:iin.

Punnitukset äsken osoittivat, että korjaus parempaan on onnistunut. Mennään nyt tällä kosteudella eteenpäin.

Kuva
Gurrre

Re: Gurrren konehaudonta

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Punnitusta tehty taas ja hyväksyttyä vauhtia mennään. Taulukkoa korjattu siten, että päivittäiset keskimääräiset kosteudet on syötettävä ja ehdotettu ilmankosteus on mittarin lukema eikä lisäys/vähennys ja se huomioi siihen astisen keskimääräisen haudontakosteuden.

Kuva

Tuota painon pudotuksen tavoitetta on tullut pohdittua ja olen tyytyväinen, jos päästään 12 % pudotukseen. Korjaan tässä vaiheessa tavoitearvoksi 12,3 % kun tämän hetkinen kosteusarvo sopii siihen. Tällä kosteudella jatketaan.

Tässä korjatun tavoitteen taulukko:

Kuva

Munien kääntelyjen määrää kasvatin eilisestä lähtien. Yritän kääntää munia vuorokauden aikana 4-6 kertaa. Tuon edellämainitun opuksen mukaan kuuteen kääntökertaan asti saadaan etua haudontatulokseen. Kaksi ensimmäistä viikkoa ovat kriittisimmät kääntelyiden suhteen.
Vastaa Viestiin