Nii käytiin me kävelemällä kahteleen, muttei kuitenkaan muuten. Meni se ilta sitte niin vauvoja hoivatessa. Isännät aiko lähtä huomena kelkkaileen, et voisivat sitte tutkia tarkemmin niiden jälkiä. On se niiden emä vissiin parina päivänä niitä tuonu kotia kohti, kun kuitenki oli niin selvä polku tallaantunu sinne suuntaan mistä pentujen tulojälkiä löyty. Nälissään poloset Rosia seuranneet, viimosilla voimillaan..
Tosi aktiivisia ne nyt jo on. Joku oonnellinen saa niistä maailman parhaat koirat, niin reippaita kavereita ne on kokoajan olleet. Elukkalääkärikin vaan ihmetteli niiden virkkuutta ja uteliaisuutta ottaen huomioon miten kauhee viikko niillä oli ollu takana.
Tietty mua harmittaa, kun annoin tavallaan jo periks niiden löytymisen kans.. Olis vaan pitäny jatkaa kattelua vielä sitkeesti pakkasista huolimatta, olisivat voineet löytyä, jo vähä aikasemmin!
Ukkohan ne sillon ennen kuutta sieltä pihalta yhytti. Illalla kertoili sitte mulle kuin uskomaton se tilanne oli ollu. Isäntä käy aina aamusin tupakilla meijän kattilahuoneessa, josta menee takapihalle ovi. Tää oli sitte siellä kuunnellu, et päästinkö minä muka Rusinan etuovesta pihalle, kun selvästi kuuluu pennun ulinaa takapihalta. Aukas sit sen oven ja katteli sitä pentua, joka siinä istua törötti ja tuijotti takasin. Roni meinas mulle et monet savut ehti vetää ennenku tajusi, ettei se pentu ookkaan ruskee, niinku meijän Rusina, vaan musta eli just hukasa ollu pentu!