Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

ananaz

Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Meille tuli kanat tänä kesänä, reilu kuukausi sitten. Ajateltiin, että pystäänpähän munaomavaraisina. Niinhän siinä kävi, kuten arvata saattaa, homma lähtee "laajenemaan" kuin itsestään. Innostuneena hommasta haluan kertoa haudonnan edistymisestä omatekoisella virityksellä :smt040

Ajattelin alussa, että JOS joskus munia koneellisesti haudotaan, koneen täyty olla ehdottomasti täysautomaattinen. Munien kääntely 3 krt/pv tuntui vaivalloiselta. Ja mitä vielä, munanettiä selaillessa alkoi ajatus itsetehdystä hautomakoneesta kutkuttamaan päivä päivältä enemmän. Nyt 16 kiuruvetistä munaa on 3. päivää omatekoisessa styroxisessa kylmälaukussa haudonnassa :)

Kuva

Kuva

Eli tavallinen 30 litran kylmälaukku, johon on tehty pieniä reikiä ympäriinsä. Munat on tavallisessa muovikorissa, josta leikkasin pohjan pois ja liimasin kuumaliimalla hyttysverkon pohjaksi. Lämmittimenä toimii 20W ompelukoneen lamppu (ainoa 20W, mitä löysin). Lämpötiloja olen mittaillut ympäri laatikkoa parilla digitaalisella mittarilla, joiden oikeellisuutta testasin muutaman päivän ajan yhdessä tavallisten mittareiden kanssa hautomalaatikossa ja sen ulkopuolella. Lämpötilat ovat olleet 37,3 'C-38,4 'C. Yllättävää kyllä, lämmöt ovat pysyneet aika tasaisina ympäri laatikkoa (keskellä n. 0,5 'C lämpöisempää kuin kylmimmässä kohdassa). Laatikon pohjalla on dynossa vettä. Kosteus oli ensimmäisenä päivänä 45 %, mutta parin nurkkiin lisättyjen vesilasien jälkeen nyt pari päivää 53-55 %. Lämpötilat ovat pysyneet tasaisina päivisin. Öisin sisäilman viiletessä n. 0,5-1'C (meillä on ikkuna koko ajan auki) ilmaluukkuja joutuu sulkemaan enemmän maalarinteipillä, jotta lämmöt eivät karkaa laatikosta ja aamulla taas poistamaan teipinpalasia. Tietysti olisi kätevintä sulkea koko ikkuna ja "säätää" sen mukaan ilmaluukkuja...

Aluksi testasin laatikon toimivuutta tyhjillään ja kaupanmunilla muutaman päivän. Lamppu oli 25 W ja kannessa tietokoneen pieni tuuletin puhaltamassa alaspäin, mutta lämmöt kohosivat yli 41 'C ja kosteus laski olemattomaksi. Jälkeenpäin tajusin, että lampun olisi pitänyt olla jo tuolloin pienempi, 15-20 W. Kosteus olisi saatu pysymään korkeampana, jos alaosassa olevat reiät olisi tukittu ja avattu enemmän yläosan reikiä. Kosteus kun pyrkii pysymään alhaalla ja lämpö nousemaan ylöspäin...

Kustannukset:
- kylmälaukku 5,90 €
- kosteusmittari I 3,90 € (epäilin toimivuutta, joten ostin toisen)
- kosteusmittari II 17,90 €
- digitaalimittari 9,90 €
- lampun johto 3,50 €
- ompelukoneen lamppu 20 W 3,95 €
- + testilamput 15 ja 20 W 1,98 €
= 47,03 € (jos olisin osannut ostaa heti kerralla oikeat tarvikkeet, kustannukset olisivat olleet 41,15 €. Tosin vielä pitäisi hankkia 20 W varalamppu.)

Toinen digimittari löytyi jo ennestään. Lömpövahtina toimii digitaalinen kinkunpaistomittari, johon saa asetettua hälytysrajat. Näyttö tosin vain asteen tarkkuudella, mutta ainakin hälyttää, jos lämmöt nousevat liikaa tai laskevat (asetin rajoiksi 36 ja 39'C)

Ps. äsken käännön yhteydessä vähän lampulla tiirailin yhtä munaa ja sieltä löytyi VERISUONIA!! :smt041 On kuitenkin vielä vaikeasti nähtävissä, joten en riskeeraa enempää ja maltan ainakin huomiseen... Mutta, ainakin yhdessä munassa on elämää, JEE!
Matami

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja Matami »

Onnea haudontaan :smt006 . Oma viritelmäni oli liki samanlainen. Lamppuna toimi 15 W uunin lamppu. Oma päiväkirjani tuolla jossain alempana. Omista Alhon munista kuoriutui 7 munaa kymmenestä (4 kukkoa + 3 kanaa). Kaksi kukkoa lähti jo maailmalle. Kanalassa siis kolme kanaa ja kaksi kukkoa, jotka odottavat pääsyä uusiin koteihin.
ananaz

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Kaikki 16 munaa läpivalaistu, 15 on selkeästi lähtenyt kehittymään ja 1 epävarma :smt050
Matami

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja Matami »

:smt041 :smt041 :smt041

Hyvin on alkanut!
speedy gonzales

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja speedy gonzales »

Kylmälaukusta tulee hyviä tipuja. Itse olen jo kaksi kertaa onnistunut, noin 75% syntynyt. Olen vaan itse sen verran laiska että termostaatti hoitaa varmasti tuon lämmön. Mulla on sellainen ravintola keittiöin jääkaapin termostaatti jonka säätöalue -40 +105 astetta 0,1 tarkkuudella. lisäksi siihen saa pari kertaa päivälle tehtyä lämmön pudotuksen (matkin sillä emokanan syönti/pesu hetkeä). Kuvagalleriassa kuvia.


Onnea yritykseen.
ananaz

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Tänään 8. haudontapäivä menossa. Eilen illalla vielä läpivalaisin munat tarkistaakseni tilanteen. Kovat oli bileet jokaisessa munassa!! :smt041 :smt041
Tiia12

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja Tiia12 »

Hyvä Hyvä :smt038 , meillä syntyy tipuja sitten samaan aikaan :smt006
ananaz

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Vajaa viikko sitten tein viimeisen kerran läpivalaisun ja kaikissa 15 munassa oli edellee kovasti elämää :smt038
Jännitys alkaa nyt tiivistyä, illalla klo 21 tulee 20. vuorokausi täyteen. Pari munaa heilui jo äsken. Tässähän taitaa mennä koko päivä malttamattomalla munia tarkkaillessa (ja niille jutellessa), toivottavasti ei jää mustikat metsään :smt042

Kohtahan saa siis jo alkaa virittelemään kaninhäkkiä ja lämpölamppua valmiuteen.
ananaz

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Munien aamun liikuntasessio (tai näkemäni osio) jäi lyhyeksi. Vaikka vielä ei mikään kiire olekaan (huomisiltana "laskettu aika"), toivon, että vielä tänä iltana alkaisi jotain tapahtumaan. Pienikin liike/äänet olisi kovasti toivottuja :smt055
ninanni

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ninanni »

onnea sinne myös :) täällä tänään la ja ensimmäisessä munassa on nyt särö just huomasin :)
ananaz

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Ja muka hiljaiseloa, klo 21.00 kahdessa munassa näkyi SÄRÖT!!! Tästä se alkaa :smt041 :smt041 :smt041
Tiia12

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja Tiia12 »

Jee, :smt041 , tipuja sinnekin, täällä kans kova tiputohina päällä :smt041 , 7 on tänään jo syntynyt ja saman verran ainakin odotan lissää :smt041
ninanni

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ninanni »

oi hienoa! Toivotaan että pian alkaa kunnon kuoren sahaus! Täällä taas vähän pidetään taukoa :) eli pelkkä yksi särö vasta, josta putoaa ihan just kuoren pala :)
ananaz

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ananaz »

Vielä ei ole yksikään kuoriutunut, 10 munassa on jo säröjä. Yhdellä tipulla ei ole enää pitkä matka, nokka jo vilkuilee aukosta :)
ninanni

Re: Ananaz:n kylmälaukkuhaudonta :)

Viesti Kirjoittaja ninanni »

täällä samassa tilanteessa kuin eilen ainut ero et jossa särö alkoi hieman sahata jo illalla kuorta. Mut nyt kovasti piippaa ja tahtoo ulos. Toivottavasti viimeistää illalla tapahtuu :)

toivon että siellä pian vipeltää :)
Vastaa Viestiin