tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Puulanlapsi

tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Puulanlapsi »

Kolmestatoista kuoriutuneesta kuoli parin ensimmaisen vuorokauden aikana kaksi, ja nyt on taas yksi kuolemankielissa, muistaakseni perjantaina kuoriutunut. Eivat tunnu osaavan syoda astioista ollenkaan (ehka paria poikkeusta lukuunottamatta), ja on ainakin yksi, jonka en ole nahnyt syoneen yhtaan. Eli siis muutama on viela ihan vastakuoriutuneen kokoinen, eivatka tunnu muuta tekevan kuin pyoriskelevan parvessa lampolampun lahettyvilla. Tama on kananpidossa kuudes poikue (kolme hautomakoneella haudottua, kaksi ostettua ja yksi kanan alta tullut), enka ole ennen nahnyt yhta avuttomia tapauksia syomisten ja juomisten suhteen.

Vitamiinilisa veteen ja jauhomadot voisi ehka auttaa? Niilla on ollut alusta asti pikkupunahelttaa tarjolla, ja nyttemmin myos keitettya keltuaista ja kaurapuuroa (jalkimmaiseen eivat ole koskeneet, vaikka on sentin korkuisessa astiassa ihan vieressa). Keltuaisenkin syovat vain sanomalehdelle murennettuna. Mika neuvoksi?

ps. 2 viela yrittaa munasta ulos, paiva nro 26.
Kesäkurmitsa

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Kesäkurmitsa »

Kuoriutuvatko ne normiaikaan ne ekat? Melkein veikkaisin, että haudonnassa on jotakin pielessä, jos vielä 26. vrk joku yrittää munasta ulos ja toisetkin on vähän höperöitä.
Puulanlapsi

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Puulanlapsi »

Yksi kuoriutui aikaisessa, 5 laskettuun aikaan ja 7 reilun vuorokauden myohassa. Pidin lammon 37,2 C:ssa, vaikuttaisiko?
Viimeksi muokannut Puulanlapsi, 19 Kesä 2012, 11:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
maunu_muori

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

muistaakseni kananmunien haudontalämpö on pikkaisen korkeempi 37,7 astetta löyty netistä.
Ne viimeset ei kyllä oo terveitä, kun eivät oo päässeet ulos kuorista.
Puulanlapsi

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Puulanlapsi »

Puulanlapsi kirjoitti:Yksi kuoriutui aikaisessa, 5 laskettuun aikaan ja 7 reilun vuorokauden myohassa. Pidin lammon 37,2 C:ssa, vaikuttaisiko?
Eli hain oikeastaan sita, onko kenellakaan kokemusta tipueista, jotka ovat hitaammanpuoleisia syomaan oppimisessa esim. hiukan alemman (siis mittarissa) haudontalammon vuoksi. (Laitoin mainitun lammon, koska edellisessa haudonnassa panikoin vahan, kun irtolampomittari keskella konetta naytti aika korkeaa lukemaa, vaikka ei se edellisella kerralla lopputulokseen sitten kuitenkaan vaikuttanut, hyva prosentti oli ja reippaita tipuja).

Loput 10 tipua tuntuvat olevan tanaan kaikki reippaita, ja huomasin pahnanpohjimmaisenkin vahan nokkivan.

Paadyin nyt aamulla kuitenkin avustamaan kahta viimeista muniinsa juuttunutta, kun olivat viela hengissa. Olivat kalvot vahan tiukassa. Eivat ainakaan jalkavikaisia nayttaisi olevan, eli katsotaan onko elajiksi.
mik

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja mik »

non starter. mulla oli vissiin yks non starteri kalkkutipuissa.
Puulanlapsi

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Puulanlapsi »

Kymmenen edelleen reippaita, mutta kahdesta viimeisesta ei ole eloon. :smt011 Paat taipuneet alaspain. Tasta lahtien autan aikaisemmin.
maunu_muori

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Mie lopetin eilen ankanpojan, jolla oli sama vika: kuoriutuminen ei onnistunut ilman avustusta ja pää oli taipunut alas: ei oiennut. :smt010.
Mie teen tästä lähin niin, että jos ei pääse itse munasta, lopetan suosiolla enkä avittele yhtään.
mik

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja mik »

Mä olen jo kolme kertaa vannonut, et en auta. Saa nähdä toi seuraava kuoriutuminen, et osaanko olla auttamatta. miten se voi olla niin vaikeeta vaan sulkee silmät?
Puulanlapsi

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Puulanlapsi »

Taalla kavi nyt niin, etta toinen autetuista tipuista on viela hengissa; kaula oikeni eilen ja syo jo ainakin vahan. Laitoin toissa iltana muitten sekaan, kun pysyi hyvin tolpillaan eika kiusattu. Toinen oli sen verran huonompi, etta ei pysynyt pystyssa, joten paasi eilen tipujen taivaaseen. Kuoriutuivat siis tiistai-aamuna, LA + 6.

Tipuparvessa on nyt siis 11 tipua, joissa on isoja kokoeroja. Yksi jattikokoinen, muutama muu iso, pari keskikokoista ja kolme hippiaista. Kaikki kuitenkin syovat. Isompien porukka on jo keksinyt pikkupunaheltta-astian ja rapsuttelee ja nokkii hiekkaa, ja on kaikin puolin normaaleja. Pienille olen tuonut munankeltuaista, ja viettavat enemman aikaa lampolamppunurkassa.
Puulanlapsi

Re: tipuja kuolee eli vajakkirokkipoikue

Viesti Kirjoittaja Puulanlapsi »

Ei toinen munasta autettu enaa tanaan syonyt, joten autoin tipujen taivaaseen. :smt009 Joku aivovaurio silla varmaan oli. Loput 10 on kylla kokoeroista huolimatta kaikki reippaita.

Pitaisi varmaan vastaisuuden varalta kehittaa joku systeemi, etta paivana X kaikki viela kuoriutumattomat paasee tuttavan kaarmeen lounaaksi tms. Sitten ei niin haittaisi, vaikka olisi silloin talloin joku tervekin mukana, olisi edes jotain positiivista asiassa.
Vastaa Viestiin