Tämmöisiä huomoita.
Myski on nyt istunut munillaan 3 päivää, Ja muninut silti joka päivä yhden munan. Eli nyt munia on 13.
Toinen tyttö munii eri pesään, joten ne on ihan hänen omiaan.
Pesä on tiivis juuri munien "kokoinen" ja sen reunalle on ilmestynyt untuva reunus.
Emo on ruvennut pitämään piipittävää tipumaista ääntelyä kun ei ole pesässä.
Käy kylpemässä ja syömässä kerran päivässä.
Uros istuu pesän yläpuolella orrella koko ajan. En tiedä yhtään osallistuuko myski isä tähän oikeasti?? Kertokaa jos on tietoa. joten voi olla sattumaa, mutta isä kuitenkin istuu pesän yläpuolella ja sähisee kaikille lähestyville ja ajaa kaikki pois.
Tuo matala kahluu allas on ollut todella hyvä ratkaisu. myskit kylpevät onnessaan ja se sotkee vähän ja näköjään siinä parittelevatkin, joten ainakin seuraavien munien tulisi olla hedelmöittyneitä.
Ainut huoleni on, että nyt istuvan munat ei ole hedelmöittyneitä. Emo on niin huolehtivainen ja vuorannut untuvillaan pesän, että säälittäisi hirveesti jos istuu turhaan!!!
Myskit ovat tavattoman mielenkiintoisia ja suloisia ja ihania vesilintuja!! Suosittelen kaikille

En omaa asiantuntemusta, kaikki kommenttini ovat mutua tai hämäriä muistikuvia tai luuloja oikeasta. En myöskään pidä lausuntojani ainoana totuutena, kerron vain oman mielipiteeni mainitsematta muiden. Jokainen puhukoon ääneen itse oman mielipiteensä.