kamala aamu

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Ushva

kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Tänä aamuna sinä aikana kun vein lapset linja-autolle se sama mustavalkonen kolli joka on syönyt multa jo kanin ja luultavasti yhden kanatipun (luultavasti siksi että en ole varma mikä sen söi mutta epäilen vahvasti samaa kissaa) teurasti mun kauniin Kaisa-kanan tuossa talon kupeella. Kaikki kanat ja kalkkunat oli hukassa mutta nyt oon löytänyt jo suurimman osan. Vielä ovat Sylvia ja Raita hukassa eikä niitä löydy mistään. :smt010
Mulla on tosiaankin nyt mitta täynnä siihen kissaan. Se on vaan niin arka että sitä on varmasti hankala saada loukkuun tai haulikon jyvälle. :smt021

Kalkkunat oli niin liikuttavia kun etsiskelin tuossa ympäri pihaa niitä niin ne aina vastas varovaisesti mun kutsuhuutoon mutta eivät tulleet esille. Äänen perusteella löysin ne kuusen alta töröttämästä ja ne lähti säikkyinä kohti ulkotarhaa mun kans ihan ku olisivat ymmärtäneet että nyt tuli pelastaja viemään turvaan.

Tämä on taas niitä hetkiä kun tuntuu että oon maailman epäonnisin eläintenomistaja. Jatkuvasti on jotain tämmöstä, eikö nyt joskus ees vois mennä hyvin? Surettaa kanoiltakaan evätä ulkoilua mutta jos se kissa tosiaan on noin nälkäinen että kanan teurastaa niin eihän siltä muutkaan oo turvassa. Oon toki koko ajan tienny että se todellakin 0N nälkäinen, oon jo suojannut siltä tiput, nuorikot ja kanit mutta ei käynyt ennen tätä mielessäkään että se ottais aikuisen kanankin hengiltä.

Ja missä ihmeessä on mun Sylvia ja Raita? Oon ettiny jo tuntitolkulla eikä näy höyhentäkään.
PieniHopea

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja PieniHopea »

Nälkäinen voisi olla helppokin loukuttaa ja sitten vain eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin... Tai voisiko sille antaa ruokaa ettei kanoja söisi?

Kamalaa sinulle kuitenkin :(
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4445
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

No, voihan itku!
Toivottavasti Sylvia ja Raita ovat vain hyvässä piilossa ja löytyvät kunnossa...
Ushva

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Tuolle kissalle en todellakaan ala ruokaa ostamaan. Loukkua yritän nyt sille saada.
Taidan muuten muuttaa kerrostaloon ja alkaa harrastaan vaikka pitsinnypläystä. Tuntuu aika vahvasti nyt siltä. Ei onnistu niin ei onnistu, turha kai tässä on enää muuta tehä. Plaah!
Suwitsu

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Suwitsu »

Eikös paikalliselta löytöeläinkodilta kuuluisi saada loukku lainaan?
sera1

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja sera1 »

Ei se pitsinnypläys kannata, nypläisit kumminkin vain siivekkäitä kuvioita.
Äläs nyt masennu. Jos höyhentäkään ei sylviasta ja raidasta näy, niin sehän meinaisi lupaavasti sitä, ettei kissa ole saanut niitä käpäliinsä.
Ovat vaan tainneet kipittää johonkin kauemmas piilottelemaan. :smt056
Jos saat loukun lainaan, niin nälkäinen kissa kyllä menee loukkuun helpon ruuan haistettuaan.
Ushva

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Kuva
Hyvästi kaunis Kaisani! :smt010

(Voi elämä kun joku näkis mut nyt täällä itkemässä kolmen kanan takia niin ei pitäis täysjärkisenä. Enkä pidä itsekään. Ehkä tämä nyt vaan oli se kuuluisa viimeinen pisara.)

Pää on niin tyhjä että ei ees yhtä kuvaa saa näköjään liitettyä...
Xaus

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Xaus »

:smt089 Kuva
Ei ole lainkaan tyhmää itkeä kanojen perään, niin tekisin itsekin. Voimia kovasti ja toivotaan, että Sylvia ja Raita vielä löytyvät.

Toivottavasti kissa menee loukkuun pian ja saadaan pois teidän nurkilta. Tuollaista kissaa ei kyllä pitäisi enää vapaaksi päästää, joten ehkä se haulikkokaan ei niin kovin paha asia ole...
kite

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja kite »

Onko mitään havaintoa kenen se kissa voisi olla vai onko joku hylätty parka?
Melkein vois soittaa jonnekin tosiaan. Kunnallahan pitää olla joku joka ottaa ns. "irtoeläimet" kiinni ja pitää niitä tietyn ajan omistajaa odottamassa. Soita sinne että hoitavat homman.

Kyllä minäkin itkin katkerasti ja kyseessä oli sentään vaan yksi kana.. Jonka oli "tuntenut" yhden illan.. :smt056
Ushva

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Raita-rukka ilmeistyi vähän aikaa sitten kanatarhan ovelle. Juoksi edes takaisin säikkynä ja hädissään, voi reppanaa. Vielä kun Sylvia löytyisi niin ei tarvitsisi enää huolehtia.
Onneksi on munanetti missä saa avautua kanankin kuolemasta ja saa ymmärrystä. Kiitos kaikille!
Rusina

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Kyllä Sylviakin vielä ilmestyy takaisin. :smt056
tiina

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja tiina »

Voi sentään, kurjia tuommoiset tapaukset. Tuo on tuttu tunne tuo, että mistään ei tule mitään ja kaikki vaan kuolee ja ja...
Surra saa ja täytyy, eikä itsesäälissä rypeäminenkään ole pahasta. Sitä kun on aikansa tehnyt, niin sitten vaan häntä pystyyn vaikka hakaneulalla ja luottamus siihen, että kyllä se aurinko siihen risukasaankin :smt056
Ushva

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Aurinko jo vähän pilkisti tähänkin risukasaan, kun Sylvia löytyi naapurin aitan takaa nokkospusikosta. Oliskohan se raukka ikinä uskaltautunut sieltä itsekseen esille, se on aika arka verrattuna muihin kanoihin. :smt009
Nyt on kissalle loukku viritettynä, toivottavasti saadaan se kiinni pian että uskallan päästää kanat taas ulkoilemaan.
kite

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja kite »

Hienoa että löytyivät! :smt003

Toivottavasti kissarukkakin saadaan kiinni ja toimitettua pois kanasia häiritsemästä..
Skuukkeli

Re: kamala aamu

Viesti Kirjoittaja Skuukkeli »

Hienoa, että kanat löytyi!!! :smt023 :smt041

Nyt vaan kissalle vähän napalmia... :smt063
Vastaa Viestiin