Kukko terapiaa

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 599
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Kukko terapiaa

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Meillä isä ja poika kukkot hiukan nahistelee keskenään :smt009 , mutta onneksi poika on sen verran nopea ettei ole saanut nokilleen eivätkä niin että verille menisi kumpainenkaan.
Isäkukko ei kumminkaan laske poikaansa alas orsilta syömään, joten toiselle on laitettu juoma/ruokakupit siten ylös sekä kaurat ja vitamiinit ym. (on yhtenäinen tasanne ylhäällä jossa muninta pesät on)
Joskus pääsee Jalmari (kukkopoika) lampaiden karsinaan kun Sissi on kanalan toisella puolella ja siitä mietin et mikä keinoksi että hiukan sopu säilyisi eikä tarvitsisi toista lopettaa.
Siis Sissi on aina ollut ns. sylikukko alusta asti, joten kokeilin nyt toisenlaista tapaa, eli:
Otan kukon syliin ja juttelen sille hiljaa sekä rapsutan jalan kohdalta siiven alta. No siihenkös kukko laskee jalat ihan veltoksi ja menee sykkyrälle kasaan levittää siivet ja rentoutuu.
Vaikka kuin kanat jalkojen juurella kotkottaa ihmeissään tai joku päästää krääkäisyn muniessa ei kukko siihen herää eikä virkkaa millään muotoa, vaan autuaana vaan nukkuu :smt015 silmiään pyöritellen.
Sitten ihan omia aikojaan siinä köllötellen niin nousee venyttelee siipiään sukii hetken ja laskeutuu lattialle hiukan tokkuraisena muiden joukkoon.
Saman olen tehnyt pojallekin ja hänkin rentoutuu.
Tuntuvat odotellen "rentoutus" hetkeä, kun Sissi tulee tanssimaan kosio tanssia minulle väliin ja on sitten tyyväinen kun syliin pääsee.
Siinä sitten turistaan tovi ja rituaali alkaa, joten tuleepa mieleen suottaisinpa olla kukkokuiskaaja :smt043 niin eikös niitä ole koira- hevoskuiskaajiakin ja saaneet niitä rauhoittumaan.
Eli oisko tituleeraaminen siten miulla kukkokuiskaaja :smt115 :-" sillä hyvää terapiaa tämä näille ainakin on.
Kumpainenkin on rauhallisempi eikä heti polkemassa kanoja ja antaa olla myös toistensa rauhassa vaikkakin ei samassa tilassa lattialla.
Muutaman kerran tätä viikoilla teen ja jos hyödyksi olisi niin mikäs ettei kannata jatkaa onhan miulla aikaa heitä lelliä, helliä :smt056

Onko samanlaisia kokemuksia muilla :-k
mummo ja kanaset :biggrin:
Vastaa Viestiin